maanantai 17. lokakuuta 2011

Ensimmäinen kurssipäivä puoliväliin pulkassa

Olo aamupäivän jälkeen vielä odottava, mutta innostunut.

Bloggaaminen on itselle jotain ihan uutta. Muidenkaan blogeja en ole kovasti selaillut, ainoastaan satunnaisesti jonkun linkin tai vinkin perusteella käynyt jotain lukemassa.

Mistäköhän sitä itse bloggaisi, jos bloggaamaan pitäisi ryhtyä?

9 kommenttia:

  1. Kivan näköisen blogin olet saanut aikaan - ja nimi on oikein osuva : )

    VastaaPoista
  2. Hieman samankaltaisia ajatuksia itsekin ajattelin. Siis mistä sitä pitäisi kirjoitella. Sen verran, kuin itse olen käsittänyt niin olisi syytä kirjoittaa asioista joista on aidosti kiinnostunut. Itselläni ei juuri mitään suurta intohimoa mihinkään tiettyyn asiaan ole, joten päädyin kirjoittamaan päiväkirjaa. Näin laajalla luokittelulla luulisi, että kirjoiteltavaa riittää.

    VastaaPoista
  3. En ole itse koskaan tosissani miettinyt minkään blogin pitämistä. Olen niin ikään miettinyt, ettei minulla ole mitään niin tärkeää sanottavaa tai sellaisia erityistaitoja tai -tietoja, että moiseen viitsisi lähteä.
    Tämän päivän blogitemppuilu herätti kuitenkin kiinnostukseni.

    VastaaPoista
  4. Elämästä. Aloitat nuoruudesta ja kertoilet kaiken kunnes elämä loppuu kesken. Kaikki likaiset yksityiskohdat tietenkin tarkasti mukaan. :)

    VastaaPoista
  5. Timpallapa oli kiintoisa vinkki. Itse tyytyisin tässä tapauksessa tavanomaisempaan päiväkirjaan. Toisaalta, jos haluat herättää uteliaisuuden, jotain vetävää on hyvä sälyttää mukaan. Likaisia yksityiskohtia toki kannattaa harkita ainakin kahdesti. :-D

    VastaaPoista
  6. Päiväkirjaan olisi toki materiaalia, mikäli jaksaisi tavallista arkeaan raportoida.

    Sitä vain mietin, että eikö ole aika mielenkiintoista, että päiväkirjat ovat perinteisesti olleet hyvin yksityisiä, ihan lukoillakin suojattuja omia kirjoituksia ja ajatuksia. Mikä on aikaan saanut sen muutoksen, että yksityiselämää ei enää halutakaan pitää yksityisenä, vaan pikemminkin työnnetään sitä julkisuuteen?

    VastaaPoista
  7. Itse varmaan pitäisin ruokablogia tai jotain musiikkiblogia, enpä tiedä. Mutta jos haluaa herättää mielenkiintoa niin on toki erotuttava joukosta kuten esim. http://tarjoiluehdotus.blogspot.com/. Suosittelen vilkaisemaan, hauskaa luettavaa!

    VastaaPoista
  8. Sano muuta! Olin vuosia innokas päiväkirjanpitäjä, mutta muutamien vuosien aikana moista on tullut tehtyä todella harvoin. Olisiko blogissa ratkaisu?
    Blogipäiväkirjasta tulisi taatusti erilainen, sillä tähän saakka olen kirjoittanut vain itselleni ja todellakin sillä toiveella, etteivät sitä muut lue. Blogipäiväkirjassa idea on ihan päinvastainen. Luulen, että minun olisi vaikea ryhtyä julkisen päiväkirjan pitämiseen...?

    VastaaPoista
  9. En ole itsekään koskaan ollut kiinostunut bloggaamisesta enkä itsekään tiedä mitä sinne pitäisi kirjoitella ehkä kokeilen päiväkirjä-tyylia, mutta hieno blogi sulla on

    VastaaPoista